21.03.2019

Kytönen Motorsport myös enduron MM-sarjaan

Kytönen Motorsport tiedotti viime vuoden lopulla vetäytyvänsä enduron MM-sarjasta sen tulevaisuudennäkymien vuoksi ja ajavansa WESS -sarjan osakilpailusta kuljettajilleen sopivimmat kilpailut. Tilanne MM-sarjan osalta on kääntynyt huomattavasti positiivisempaan suuntaan, kun ensimmäiseen osakilpailuun on ilmoittautunut yli 160 kuljettajaa ja tilannetta on arvioitu tiimissä uudelleen.

”Saamamme tiedon mukaan kansainvälinen moottoriliitto FIM sekä moottoripyörävalmistajat ovat sitoutuneet kehittämään sarjaa, mikä näkyy jo nyt kuljettajamäärien kasvuna”, tiimipäällikkö Harri Leppälaakso kommentoi tilannetta. Leppälaakson mukaan MM-sarjan osakilpailut myös osuvat loogisesti nykyiseen kilpailukalenteriin. ”Portugalin ja Espanjan MM-osakilpailut ajetaan kuukausi EM-sarjan alkamisen jälkeen, jolloin myös logistinen puoli on helppo hoitaa.”

Kytönen Motorsport kuljettajista Roni Kytönen on halukas osallistumaan enduron MM-sarjaan ja ajaa kaikki muut paitsi tänä viikonloppuna järjestettävän Saksan osakilpailun. Kytönen tulee avaamaan MM-kautensa toukokuun alussa Portugalin osakilpailussa Enduro Junior 1 -luokassa Husqvarna FE 250 -pyörällä. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kytönen Motorsport osallistuu myös suunniteltuihin WESS -sarjan osakilpailuihin EM-, MM- ja SM-sarjojen lisäksi.