16.07.2021

Kytönen Motorsport nelikko viikonloppuna Viron MM-endurossa

Kytönen Motorsportin enduro nelikko Peetu ja Pyry Juupaluoma sekä Roni Salin ja Niko Puotsaari ovat mukana viikonloppuna ajettavassa enduron MM-osakilpailussa Virossa Saarenmaalla. Nuorempi Juupaluoma (Pyry) sekä Puotsaari ajavat enduro Youth-luokassa, Peetu Juupaluoma ajaa enduro Junior-luokassa ja Roni Salin aikuisten Enduro 1-luokassa. Saarenmaalle on viikonlopuksi luvattu kovaa lämpöä ja se tulee tekemään kilpailusta erityisen raskaan.

- Hyvät fiilikset pätkistä muutaman kävely kerran jälkeen. Eilen oli vuorossa testiradalla ajoa sekä myös edelleen pätkien kävelyä. Nyt on tankattu paljon nestettä ja ruokaa alas, niin jaksaa ajaa viikonlopun läpi, Peetu Juupaluoma kertoi.

- Pätkät näyttävät tosi hyviltä kaikki ja varsinkin pehmeä hiekkapätkä on mieleeni. Supertestillä pari kohtaa hieman mietityttää. Todella hyvillä fiiliksillä lähdetään kilpailuun vaikka kuumuus tuokin oman haasteensa, enduro Youth-luokassa kilpaileva Pyry Juupaluoma kertoi.

- Pätkät kävelty muutamaan kertaan ja itsellä siinä on pari tuttua pätkää viime vuoden kilpailusta täällä, joten niiden pitäisi ainakin sujua. Koitetaan tankata hyvin ruokaa ja nestettä, että jaksaa painaa koko viikonlopun ja pidetään pää kylmänä, Roni Salin tuumi.

- Sama juttu kuin Ronilla, että pari pätkää on viime vuodelta tuttuja niin ne pitäisi muistaa aika hyvin ja muutkin pätkät on kävelty jo pariin kertaan. Kaikki pätkät vaikuttaa hyviltä ja lähdetään viikonloppuun hyvillä mielin ja hyvin tankattuna, Niko Puotsaari kertoi.

Tänään Virossa on vuorossa Supertesti illalla ja huomenna lauantaina starttaa ensimmäinen kilpailupäivä.