23.04.2017

Kytönen Motorsportin kuljettajilla vaihteleva viikonloppu

Enduron MM- sarjan kauden neljäs osakilpailu on saatu ajettua Espanjassa. Suomen avausviikonloppuna hyvässä vauhdissa olleet Kytönen Motorsportin kuljettajat taistelivat nyt tiukasti pisteistä. Lauantaina yhdeksänneksi E2-luokassa ajanut Henric Stigell joutui tänään hieman antautumaan ja oli maalissa sijalla 13. Hugo Svärd ajoi tasaisen viikonlopun ollen kaksi kertaa kuudes Enduro Youth- luokassa.

- Tänään lähti kulkemaan heti aamusta asti eikä tullut kaatumisia pätkillä. Siirtymillä oli välillä vähän ohjelmaa, mutta ihan hyvä tulos, MM-sarjassa tulokaskautta ajava Hugo Svärd kertasi päivän jälkeen.

Pohjola Suomessa tutkimuksiin

Lauantaina siirtymällä olkapäätään loukannut Eemil Pohjola ei pystynyt osallistumaan kilpailuun tänään sunnuntaina. Pohjola loukkasi samaa olkapäätä viime vuonna ja silloin siihen laitettiin leikkauksessa rauta, joka eilisen kaatumisen myötä on vääntynyt. Husqvarna- kuljettaja suuntaa seuraavaksi Suomeen tutkimuksiin.

Enduron MM- sarja jatkuu kuukauden päästä Italiassa.

Sunnuntai tulokset:

Enduro GP:                                                                     Enduro Junior:

  1. Matthew Phillips                                                     1. Bradley Freeman
  2. Christophe Nambotin                                              2. Mikael Persson
  3. Steve Holcombe                                                       3. Davide Soreca

9.Antti Hellsten                                                          Eemil Pohjola ei startannut

Enduro2                                                                         Enduro Youth

  1. Eero Remes                                                             1. Andrea Verona
  2. Jamie McCanney                                                     2. Leo Le Quere
  3. Daniel McCanney                                                     3. Ruy Barbosa

13.   Henric Stigell                                                         6. Hugo Svärd