14.09.2019

Kytönen neljänneksi MM-endurossa lauantaina Tshekeissä

Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi Tshekin MM-endurossa lauantaina Junior-luokassa neljänneksi. Kytönen taisteli tiukasti koko päivän ajan kärki nelikossa. Vielä päivän puolessa välissä jämsäläinen oli kilpailussa kolmantena ja kävi tiukkaa sekunti taistelua belgialaisen Antoinen Magain sekä ranskalaisen Theophile Espinassen kanssa. Tällä kertaa päivän viimeisillä erikoiskokeilla Magain veti kovimmat ajat ja oli päivän kakkonen vain yhden sekunnin erolla kolmanneksi tulleeseen Espinassen. Kytönen taisteli loppuun asti, mutta hänen kohtalokseen koitui jäädä juuri palkintokorokkeen ulkopuolelle neljän sekunnin erolla.

- Ajo tuntui ihan hyvältä koko päivän ajan eikä tullut mitään isompia virheitä, mutta todella tasaista oli taas jälleen kerran. Eilen illalla ajettu supertesti meni taas kerran aika huonosti ja sieltä tuli heti se reilu kuusi sekuntia eroa kärkeen ennen, kuin päivä tänään starttasi. Huomista ajatellen endurotesti kului melko hurjaan kuntoon. Siellä on nyt paljon juuria ja muuta esillä, mutta täytyy yrittää ajaa tarkasti ja kovaa se huomenna, Kytönen kertoi kilpailun jälkeen.

Huomenna sunnuntaina Tshekissä kaasutellaan MM-enduron kauden kolmanneksi viimeinen kilpailupäivä, joka Suomen aikaan kello 10.00.