12.07.2020

Matikainen viides SM-avauksessa Karkkilassa

Motocrossin SM-sarja alkoi tänään Karkkilan saviradalla todella kuraisissa tunnelmissa. Viikolla alkaneet sateet pitivät radan jo valmiiksi todella kuraisessa kunnossa ja, kun viikonloppuna varsinkin lauantaina vettä tuli vielä runsaasti lisää ajettiin SM-avaus täysin kurakelissä.

Aamun aika-ajossa Kytönen Motorsportin Juuso Matikainen kellotti seitsemänneksi nopeimman kierrosajan Harri Kullaksen viedessä paalupaikka.

Ensimmäisessä kilpailuerässä Husqvarna-kuljettaja ei onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla startissa ja lähti taittamaan matkaa kahdeksantena. Tasaisella ja varmalla ajolla Matikainen nousi ruutulipulle viidenneksi.

Toisessa kilpailuerässä Matikaisen starttinappi laukesi jo lähtöpuomia ylittäessä ja startti meni sitä kautta aikalailla penkin alle. Tällä kertaa lahtelainen lähti taittamaan matkaa kymmenennen sijan ulkopuolelta, mutta teki hyvää nousua erän aikana ja kävi viimeiset kierrokset tiukkaa taistelua vielä viidennestä sijasta Miro Sihvosen kanssa, mutta ei löytänyt yksilinjaisella radalla ohituspaikkoja ja oli maalissa kuudessa.

- Ihan kohtuullinen SM-avaus. Tiesin jo aamulla, että tällaiset olosuhteet saviradalla ei ole vahvuuteni ja varsinkin ensimmäisessä erässä halusin ajaa ehjän suorituksen maaliin sekä niin sanotut varmat pisteet. Olen tyytyväinen kovatasoiseen avaukseen ja tästä on hyvä jatkaa Tampereen Kaanaan hiekalle ensi viikonloppuna, Matikainen kertoi päivän jälkeen.

Päivän yhteistuloksissa Kytönen Motorsport-kuljettaja oli viides ja jatkaa samalla sijalla MX1-luokan SM-sarjassa ensi viikonloppuna ajettavaan Tampereen SM-osakilpailuun.